Tuntuuko siltä että kannattelet suhdetta yksin?
Pyöriikö suhde jatkuvasti ajatuksissa, aiheuttaen ahdistusta?
Läheisriippuvuus on sanana varsin rankka, ja ehkä harhaanjohtavakin.
Siinä, että kaipaa turvaa ja rakkautta kun ei ole kerrassaan mitään väärää, päinvastoin.
Olemme ihmisinä virittäytyneitä kaipaamaan yhteyttä, kiintymystä ja paikoin lohtuakin.
Tällä maksuttomalla luennolla Eevi puhuu siitä mitä läheisriippuvuus on ja avaa siihen liityviä myyttejä, sekä tuo toivoa, ymmärrystä ja tukea toipumisen tielle.
Tallenne oli tilattavissa 15.10. asti.
Jos aihe kiinnostaa niin suosittelemme Workshop päivää aikusesta rakkaudesta.
Läheisriippuvuudesta voi olla kyse sillon, jos on suhteessa itsensä kustannuksella.
Tästä esimerkkejä voi olla esim.
…se että pelkäät niin voimakkaasti konfliktia tai toisen suuttumista/hylkäämistä että et uskalla ottaa esiin asioita jotka ovat sinulle tärkeitä (toiveet, tarpeet, rajat)
❤︎
…otat suhteessa herkästi ylisopeutuvaa, ylikannattelevaa tai yliymmärtävää roolia, vaikka sinuun koskee
❤︎
…suhde ja kumppani pyörii lähes jatkuvasti mielessä ja olet luultavasti enemmän perillä toisen asioista, kuin omistasi
❤︎
…koet usein ahdistusta, turvattomuutta ja pelkoa, johon usein liittyy myös häpeää - eli pidät mahdollisesti itseäsi jotenkin viallisena.
❤︎
Läheisriippuvat taipumukset EIVÄT kerro ihmisen viallisuudesta tai tyhmyydestä. Läheisriippuvuus koskettaa täysin tavallisia, älykkäitä ja empaattisia ihmisiä, joilla on syvä inhimillinen tarve: tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on.
Maksuttoman webinaarin tiedot
💛 Webinaari pidetään Zoomissa 12.10.2023 klo 18.00 - 19.00
💛 Webinaarin kesto: 1h
💛 Webinaarin vetäjä: Eevi Vuoristo
💛 Webinaarista tehdään myös tallenne, se julkaistaan seuraavana päivänä. Tallenne on katsottavissa 7 päivää.

Webinaarin vetää

Eevi Vuoristo on ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, pariterapeutti ja kouluttaja joka on kirjoittanut kolme kirjaa: Ole itsellesi armollinen (2018), Ymmärrä itseäsi ymmärrä suhteitasi (2020) ja Tunne itsesi parisuhteessa (2022). Eevi pitää myös suosittua @inhimillinenitsetuntemus Instagram-tiliä.
Huomaa myös
Workshop päivä aikuisesta rakkaudesta 4.11.2023
Rakkauden ei kuuluisi olla draamaa
Kaikilla meistä voi olla kauniita ajatuksia rakkaudesta. Mutta se millaisen alitajuisen rakkauden mallin olemme omaksuneet, näkyy valinnoissamme, tunteissamme ja toiminnassamme, enemmän kuin viisaat ajatukset.
Alitajuiset mallimme rakkaudesta vaikuttavat mm. siihen millaiset kaavat ja reagointimallit usein elämässämme toistuvat.
Onneksi näistä voi alkaa tulla tietoiseksi, sillä emme voi muuntaa sellaista, mitä emme tunnista. (Ja rehellisyyden nimissä, tunnistamisen jälkeenkään muutos ei ole mikään helpoin pala kakkua!)

Työpajassa opit ymmärtämään mm. seuraavia teemoja
✅ Miten alitajuinen rakkauden mallimme voi vaikuttaa itsearvostukseemme ja ihmissuhteisiimme
✅ Mitä eroa on rakkaudella ja riippuvuudella
✅ Miten kiintymyssuhde mallit näyttäytyvät aikuisissa suhteissa
✅ Miten lisätä tervettä itse arvostusta
✅ Mitä syvempiä tarpeita ihmisyyteen kuuluu ja miksi niitä ei pidä (enää!) mitätöidä itsessään
✅ Millaisia defenssejä ihmissuhteissa tyypillisesti ilmenee, ja mitä niiden takana on
✅ Miten voit lisätä aikuisuutta itsessäsi ja toisaalta myös sitä, miten tuet itseäsi niissä hetkissä kun jokin lapsi osa aktivoituu (eli miten lakkaat hylkäämästä itseäsi)
✅ Miten aikuisissa ja tasavertaisissa suhteissa voi vaalia ja vahvistaa turvaa ja yhteyttä